maanantai 13. huhtikuuta 2015

1500-luvun kuvataide

 Näytetään SofonisbaAnguissola 1554.jpg

http://arthistoryresources.net/ARTHLinks.html



Kuvataide Euroopassa 1500-luvulla

1500-luku on monien mielestä erityinen taiteen vuosisata - monet nykypäivänä kuuluisimmat maalaukset, veistokset ja rakennukset on tehty juuri tuolla vuosisadalla. Yleisesti nähdään, että 1500-luvun kattaa kaksi taiteen tyylisuuntaa: Italiassa noin 1500-1530 vaikuttanut täysrenessanssi ja 1530-luvulta vuosisadan loppuun vallinnut manierismi. 1600-lukua lähestyttäessä taiteessa alkoi näkyä myös orastavan barokin piirteitä. On syytä kuitenkin muistaa, että tyylisuuntien rajat ja ajat ovat häilyviä. Alueiden, kulttuuripiirien ja yksittäisten taiteilijoiden välillä on ollut suuria eroja siinä, millaisia piirteitä aikakauden teoksissa on.

Renessanssiajalla syntyi näkemys monilahjakkuudesta ja sen tavoiteltavuudesta: ihmisen tuli olla sivistynyt ja lahjakas yksilö, joka käyttää niin tieteen kuin taiteenkin keinoja päästäkseen lähemmäs täydellisyyttä. Syntyi myytti taiteilijanerosta, lahjakkaasta ja yleisesti älykkäästä olennosta, jonka taidot eivät rajoitu yhdelle osa-alueelle. Siinä missä taiteilija oli keskiajalla ollut tavallinen käsityöläinen, alettiin nyt heidän kättensä töitä arvostaa huomattavasti enemmän. Taiteilijat alkoivat signeerata työnsä ja myydä niitä normaalia käsityötä kalliimmalla. Taide saavutti statussymbolin aseman: sitä keräiltiin, tilattiin suoraan taiteilijoilta, ostettiin ja myytiin.

Vatikaanista tuli täysrenessanssin aikana tärkeä taiteen tilaaja, ja uskonnolliset aiheet säilyivätkin keskeisinä, vaikka pääpainopiste voidaankin nähdä olleen myyteissä ja henkisyydessä. Maisema nousi taustasta maalauksen olennaiseksi osaksi ja luonnon kuvaamiseen nähtiin vaivaa. Etenkin uskonnolliset ihailtavat hahmot riisuttiin uudelleen renessanssiajalla: siinä missä keskiajalla alastomuus oli usein nähty paheksuttavana ja vältettävänä, alettiin renessanssiaikana sitä pitää hyveellisyyden symbolina. Täysrenessanssissa myös ääriviivat murtuivat: varhaisrenessanssin tiukkarajaisuuden tilalle tulivat pehmeät, toisiinsa vähitellen sulautuvat värisävyt ja muodot sekä valon ja varjon asteittaisuus. Ideaalista ihmisruumista esittävät, antiikkivaikutteiset patsaat olivat suosittuja, mutta myös rintakuvia veistettiin paljon. Vähitellen täysrenessanssi taittui 1500-luvun lopulla manierismiin, jossa korostui näynomaisuus ja sulokkuus. Viehkeän lopputuloksen saavuttamiseen käytettiin säälittä liioittelua, klassisten taiteen sääntöjen rikkomista ja luonnotonta kierteisyyttä: sitä onkin usein kritisoitu ylihienostelevaksi. Aivan 1500-luvun lopussa alettiin taiteessa hiljalleen siirtyä raskaampaan koristeellisuuteen ja tummempiin sävyihin - renessanssin sulokkuus vaihtui 1600-luvulla vallinneeseen barokin arvokkuuteen.

Myöskään arkkitehtuuria ei unohdettu 1500-luvulla, vaan suuri osa esimerkiksi Italian antiikkityylisitä palatseista, kirkoista ja muista rakennuksista on suunniteltu juuri täysrenessanssin aikana 1500-luvulla. Arkkitehtuurissa pyrittiin rakennusten geometriseen täydellisyyteen ja harmoniaan. Täysrenessanssin aikaa leimaavat rakennusten näyttävät kupolit sekä volyymin ja valon yhteisvaikutuksen arvostaminen. Yksi suurista täysrenessanssiajan arkkitehdeistä oli Donato Bramante, joka osallistui muun muassa Pietarinkirkon suunnitteluun ja toteutukseen. Manierismin aikana tiukoista klassisista säännöistä joustettiin. Toisaalta myös liikkeen tuntua arvostettiin. Michelangelon myöhäisemmissä töissä näkyy suuri manierismin vaikutus.

Ajalle tyypillisen monilahjakkuuden tavoitteen vuoksi on vaikea erottaa toisistaan taidemaalareita, arkkitehtejä ja kuvanveistäjiä. Esimerkiksi yleisnero Leonardo da Vinci, joka muutti vuonna 1500 takaisin Firenzeen ja työskenteli siellä vielä 13 vuotta, niitti mainetta niin taidemaalarina, keksijänä kuin tiedemiehenäkin. Sen sijaan toisen kuuluisan yleisneron Michelangelon aktiivikaudesta suurin osa sijoittui nimenomaan 1500-luvulle: tämän ajan lapsia ovat muun muassa Daavid-marmoripatsas, Sikstuksen kappelin kattofreskon (mukaan lukien Aatamin luominen) ja Pietarinkirkon kupoli. Michelangelo siis vaikutti niin maalaustaiteen, kuvanveiston kuin arkkitehtuurinkin saralla.

Suomessa ei koettu 1500-luvulla samanlaista renessanssitaiteen kulta-aikaa kuin esimerkiksi Italiassa: itse asiassa arkkitehtuuri ja kirkkotaide vain taantuivat, kun valtakunta siirtyi luterilaiseen uskoon. Sen sijaan alettiin keskittyä aateliston linnojen rakentamiseen ja sisustamiseen. Juhana-herttuan aikana 1556-1563 sai suomalainen taidekulttuuri tehostusta, kun Turun linnaan kehittyi täysipainoista hovielämää - vaikka suuri osa taideteoksista ja tarve-esineistä tuotiinkin ulkomailta, muutti aika pysyvästi suomalaisen ylhäisön suhtautumista taiteeseen ja taiteilijoihin.


Lähteet
Helsingin yliopisto, taidehistorian laitos: Suomen taidehistorian runkomoniste kevät 2011 (2011), https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/24652/Suomen%20taidehistoria%202011.pdf?sequence=5 (luettu 18.12.2015).
Honour, Hugh; Fleming, John: A World History of Art (2009). Laurence King Publishing, 2011.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu: Taiteilija. http://oppimateriaalit.jamk.fi/taidehistoria/taide/taiteilija/ (luettu 16.12.2015)
Jyväskylän yliopisto, Koppa: Täysrenessanssin kuvataide. https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/taidehistorian-aikajana/renessanssi/taysrenessanssin%20kuvataide (luettu 21.12.2015)